Mitä te muut oikein tunnette itkiessänne ja nauraessanne? Puhdasta surua ja iloa, vihaa ja rakkautta?

Minä tiedän yleensä, koska kuuluu nauraa, koska näyttää surullista naamaa. Minä ärsyynnyn, ahdistun, väsyn ja piristyn. Loput ajasta puhun ja nauran. Ei tuo paljon hetkauta.

Joskus ajattelee asioita. Miten hienoa olisi istua laiturilla auringonnousua katsellen tai rakentaa lumilinna? Kun sitten toteuttaa haaveensa, jotain puuttuu, koska kaiken hienon ydin on spontaanisuus. Ei ole mitään iloa suunnitella elämäänsä ja päiviänsä hetkestä toiseen, koska yllättäen tehdyt asiat nostattavat suurempia tunteita - ilossa ja surussa.

Vaikka monet tunteet elämässäni vielä huutavatkin poissaoloaan, olen koko ajan niin veitsenterällä, että en voi välttyä voimakkailta tuntemuksilta suuntaan tai toiseen. Silti puuttuvat tietyt suuret tunteet, rakkaus, viha ja välittäminen. Noissa asioissa elämäni ei ole hetkeen heilunut suuresti - ehkä tässä tapahtuu muutosta jonain kauniina päivänä.

Ja hei älkää pelätkö, kyllä mulla on kaikki hyvin.