Eilen oli suhteellisen hämmentävä ilta. Syy on helppo löytää, se oli Tanja. Veetillä saattoi olla pientä osuutta asiaan. Kun koko illan kuuntelee liikaa vettä tankanneena juttuja hyperkanoista ja pyykkipojista, sitä miettii, miksei itse mieti läheskään aina noin paljon asioita. Minä vain leikin. Leikkiminen on mukavaa, ja tekee minusta Minut. Se on vähän harmillista, kun joskus haluaisi tulla otetuksi vakavasti. Osasyynä siihen, että muut ihmiset ovat tulleet tietoisiksi leikkimisestä johtuu siitä, etten voi keskittää höpötystäni ja tyhmistelyäni yhdelle ihmiselle, kuten ennen, vaan lapsekkuuteni pyrkii ulos seurassa jos toisessakin. Se on ihan pikkuisen ärsyttävää, minähän olen aikuinen! En silti voi itselleni mitään. Minulla on sisäinen pakko lukea Aku Ankkaa (koko ajan), toistella siitä lukemiani repliikkejä, laulaa lastenlauluja kovaan ääneen, rakentaa esineistä torneja ja höpöttää tyhmiä asioita. Onneksi se ei tunnu häiritsevän ihmisiä, keiden kanssa vietän aikaa. Olen silti pysyvä mollauksen kohde, olenhan kömpelö ja vähän hassu. Ei minusta tule ikinä hienoa naista, ei ainakaan tällä menolla. Tai edes naisellista, olen yhtä tyylikäs kuin karhunpentu. 

Tänään olisi tentti, johon yritän epätoivoisesti lukea, huonolla menestyksellä. Tästä ei vain tule mitään. Jos sitä kesällä saisi suoritettua edes jotain, olisin tyytyväinen. Ja menisipä edes joku tentti läpi näistä nyt kärvistelleistäni.

Tänään olisi myös saunailta, johon luultavasti jahkaudun. Huomenna tarvitsisi olla seitsemän aikaan aamulla töissä, joten tuskin viihdyn siellä kovin kauan. Saa nähdä.