On sellainen olo, että kuolema pyrkii joka välistä kiinnittämään huomioni. Ahdistaa. On ahdistanut siitä lähtien, kun luin blogini alusta loppuun. Siitä taitaa olla viikko.

Ensin oli näitä puheita Mandi Lammesta ja Bodomin murhista kaverin kanssa. Sitten koira tappoi 10-vuotiaan omistajansa... Sen jälkeen sain kuulla, että lapsuudessani tärkeässä asemassa ollut herttainen vanhus, Esteri, oli päättänyt päivänsä. Nyt olen huomaamattani kiusannut itseäni katsomalla YouTubesta tuntemattomien ihmisten muistovideoita. Kaiken päälle lueskelen viimeisimmän Harry Potterin suomennosta (olen toki lukenut kirjan englanniksi jo pariin otteeseen), siinähän kuolema on varsin keskeisessä asemassa.

Viime yönä näin unta, jossa pari kaveriani kuoli hyvin raa'alla tavalla. Toisen lävisti seiväs, toiselta lähti pää irti. Heräilin yöllä itkemään, enkä tajunnut kaiken olevan unta.

Yli viikon olen piirrellyt ahdistavia kuvia. Muut eivät tunnu onnistuvan, yritän kyllä... Lopulta kuitenkin ainoat, missä on mitään järkeä, ovat kuvia itsestäni ahnaiden ajatusten täyttämän paperin nurkassa. En tunnu ajattelevan selkeitä ajatuksia, toisaalta en edes huomaa tekeväni mitään mitenkään tavallisuudesta poikkeavasti. Se johtunee siitä, etten oikeastaan tee mitään.

Musiikki ei maistu samalta kuin ennen. Yleensä koneeni on huutanut vuorokauden ympäri, myös nukkuessani. Nyt en paina soitinta päälle edes pitkään koneella istuessani. Tavallinen päivärytmini kärsii (se ei taida olla negatiivista, lähinnä hämmentävää), en istu koneella koko aikaa, lähinnä vain nukun.

Tuntuu siltä, että tyhjässä asunnossani liikkuu joku.

Voisiko joku kertoa, mistä on kyse? Tämä ei ole mukavaa.