Luulin meneväni tänään töihin. Enpä mene. Maanantaina sitten.

Tänään olisi ilotulituksen sm-kisat töölönlahdella. Viime vuonna olin siellä Miikan, Jarkon ja Veetin kanssa. Jarkko hukkasi kameransa, juteltiin kajareilla varustetun hipin kanssa jossain puistossa, pakoiltiin pullonkerääjäpulsua, ei hitto, Miikkakin asui silloin vielä vanhalla kämpällä... Miten asiat voivat muuttua näin paljon vuodessa? Mendochinossakin piti pelätä, että Veetiltä kysytään paperit. Eipä kysytty, kysyttiin minulta. Onneksi olin jo juuri ja juuri 18.

Vuoden aikana on tapahtunut mielettömästi asioita. Silloin minä olin uusi fuksi, nyt olen innoissani näistä seuraavista. Koulu oli alkamassa maanantaina ja orientoivat olivat juuri olleet. Ihan kuin nyt. Mutta kaikki oli aivan toisin. Olin juuri muuttanut Helsinkiin, eikä koti-ikäväkään ollut vielä päässyt yllättämään. Ei oltu vielä edes käyty Kannaksessa. Se tuli sitten... joko se seuraavana päivänä? Tai saattoi se olla edellisenäkin. Juuri silloin Miikka oli muuttamassa sata metriä pitkin Eerikinkatua. Kaikki oli kivasti, kaikki oli uutuuden viehätyksessään mieletöntä.

Nyt kaikki on muuttunut. Viime päivinä on käynyt jotain. En ole enää sitä mitä olin edes viikko sitten. Ja kuluneen vuoden aikana vastaavia viikkoja on ollut monta. Pelottaa ajatella, mitä ensi vuonna tähän aikaan onkaan tapahtunut. Tuskin asiat tähän jäävät.