Olen päättänyt palata juurilleni. 

Tänään juhlimme halloweenin merkeissä luokkakaverini synttäreitä ja tupareita. Pukeuduin vanhoihin, mustiin vaatteisiini ja vedin meikit naamaan. Kaulassani oli 14-vuotiaana hankkimani niittikaulapanta. Oloni tuntui omituiselta, ja joku luokkalaiseni totesikin, että näytän hyvältä, mutta en yhtään siltä hipiltä, joksi hän minut mieltää.

Mikä hippi minä olen? Arvostan tiettyjä asioita, mutta miksi olen repinyt teemakseni sen hippiewippie-olemuksen, jolla nykyään ratsastan? Yhteisö ehkä aikanaan käski minua tekemään niin, mutta muistan ilolla ne ajat, kun ensimmäistä kertaa pukeuduin kuten halusin. Pukeuduin mustaan, vedin tummat kajalit silmien ympärille ja tunsin oloni siksi miksi pitääkin. Kuuntelin raskasta musiikkia. Totesin, ettei se ehkä ole kokonaisuudessaan oma juttuni, mutta kyllä minä siitä pidin.

Miksen nyt voisi olla se tyyppi, joksi aina halusin? Kuuntelen mitä haluan, teen mitä haluan, mikä tuntuu oikealta, ja ennen kaikkea, pukeudun miten haluan. Jos tunne oloni kotoisammaksi mustissa vaatteissa ja synkissä meikeissä, miksen antaisi niiden olla? Miksi minun pitää luoda muunlainen mielikuva itsestäni?

Tästä hetkestä lähtien pyrin tekemään niin, että tunnen oloni hyväksi. En niin, että näin tehdään koska pitää tehdä. Suuri osa asioista ei muutu, mutta olen huomannut vain uskottelevani monen asian olevan omia itselleni, kun totuus on aivan muuta. Tapaa uusi Julia, tule Kotkaan katsomaan.