on sisältänyt monta suurta tunnetta.

Alkuvuodesta itkin yksin ja mietin mitä tehdä. Ratkaisu löytyi. Sen jälkeen itkin yksin ja mietin mitä tehdä.

Keväällä opettelin feissaamaan, ja rahapulassani olin kesän aikana neljässä eri työpaikassa, joista viimeisessä jatkan edelleen. En saanut tarpeeksi opintopisteitä. Olin kolarissa Jalasjärvellä, mutta sitä ennen Provinssirockissa.

Sisälläni poksahti jotain mistä kukaan ei tiennyt mikä se oli.

Näin monta miestä, mutta yksi on jättänyt jälkensä, vaikea sanoa tietääkö siitä itse. Kesä kolisi, ja kevät ja syksy. Talvea kohti on vähän rauhoittunut, vaikka reppuni kilahtikin sunnuntaina joka askeleella. Ihmiset luulevat tilanteen vain pahentuneen. Hölmöt, eivät tiedä millaisen kesän näin.

Laitoin takut ja tutustuin takkutukkiin. Olen vieläkin vähän sekaisin. Kävin vallatulla talolla elimäenkadulla paristi. Laajensin maailmankuvaa. Mietin mikä oma paikkani on, mitä oikeasti haluan ja mitä joku ulkopuolinen normi minun kertoo haluta. Suutuin ihmisille ja opettelin sanomaan ei. Olen siinä huono edelleen, mutta välillä se onnistuu.

Katsoin monesta sarjasta kaikki jaksot. Hampaastani irtosi pala ja nukuin väärään aikaan.

Koin koti-ikävää ja arvostin vanhempiani. Mietin kuolemaa ja pelkään sen läheisyyttä. Laitoin hakemuksen Hoasille.