Olipa todella kummallinen ilta. Ajatukset kyllä myllertävät aika paljon, mutta hmmh. Ihan kiva oli nähdä Miikkaa niin, että pääsi juttelemaan, vaikka se taisi ollakin "hieman" nauttinut. Oli ainakin helpompi puhua. Sitä vaan välillä miettii, että miten pitäisi suhtautua, kun toisena päivänä kaikki on tosi kivaa, jee, ja toisena taas... no joo. Vaikeaa. Kaipa tämä on jotain semmosta eron jälkeistä läpikäymistä, kun molemmat eivät ole päässeet ihan samaan vaiheeseen. Mutta helpotti kyllä, kun huomasi, että voi jutella ilman sen suurempia hajoiluja. Olen siis minäkin selvästi päässyt hiukan yli! Tässä asia, jonka puolesta voisi vaikka juhlia, jos siltä tuntuisi. Hämmästelen ja kummastelen, enemmänkin, koska välillä tuntuu, kuin olisin hirveällä törmäyskurssilla aivan kaiken kanssa. Olen saanut kiitellä itseäni siitä, että olen onnistunut hankkimaan itselleni paljon hyviä ystäviä, jotka tukevat, kun sitä tarvitsen. Ja tietysti olen saanut kiittää heitä siitä, ja toivon mukaan olen ilmaissut kiitollisuuttani tarpeeksi selkeästi.

Alan jo hiukan tervehtyä! Yskiminen tosin sattuu selkärangassa asti, mutta mutta... Ei nuhata enää yhtä paljon, ja jaksaa paljon paremmin kaikkea. Toivottavasti huominen ei tunnu kovin ikävältä, eikä se, että kävin ulkona, pahenna oloa... Odottelen varmaan vielä huomisen, ja sitten lauanaina menen jo töihin! Siitä puheen ollen, olisi mukava, jos palkka ilmestyisi tilille hiljalleen...