Pitääpä kirjoittaa ylös kaikki nyt, kun vielä muistan tämän. Huonosti nytkin, mutta...

Olin joutunut jonkinlaiseen futuristiseen tiedemuseoon, jossa oli suuria planeettoja, prismoja yms. leijumassa heikon painovoiman ansiosta ilmassa. Hallit olivat korkeita ja pimeitä, mutta niihin mentiin ihan tavallisista ovista, jotka lukittiin ulkopuolelta. Siinä ei normaalisti olisi mitään järkeä, mutta tällä kertaa oli. Museossa seuranani oli muutama lapsuudenystäväni, äitini, jota en ollut nähnyt vuosiin (ei siis todellinen äitini, vaan tässä unessa seikkaileva blondi tyrkky) ja joitakin työmiehiä, osa ulkomaalaisia. Oli yö.

Jostain syystä tämä "äitini" suuttui minulle, ilmeisesti olin tehnyt elämässäni jotain perustavanlaatuisesti väärin, kun en ollut mahtunut joihinkin äärettömän paljastaviin vaatteisiin, mitä hän yritti minulle antaa. Hän päätti tappaa minut. Ilmeisesti sain tuossa heikkopainovoimaisessa hallissa lennettyä, ja heitettyä häntä isolla prismalla, juostua ulos hallista ja lukittua hänet sinne... melkein. Halliin vieviä ovia oli nimittäin kymmeniä, ja yritin lukita ne kaikki, ilman, että kukaan paikallaolijoista välitti tippaakaan puuhistani. 

Sain "äidin" tyrmättyä tai herätettyä iskuilla niin, että hän tajusi tehneensä väärin. Tässä vaiheessa tuntui, että hän oli aave... Hämärien muistikuvien avulla voisin väittää jutelleeni ihan oikean äitini kanssa tuossa unessa ennen museoon menoa. Kun tämä blondi ilmestyi, tiesin heti, kuka hän oli.

Episodin jälkeen juttelin työmiesten kanssa saksaksi työmahdollisuuksistani eri paikoissa, ja he totesivat, ettei 1000-kiloinen tyttö voi saada töitä urheiluliikkeestä. Reiluja poikia.