Keskiviikko-aamuna en kyennyt olemaan ainoassakaan asennossa sekuntia kauempaa. Alavatsaan sattui niin paljon, etten ole koskaan kuvitellutkaan sellaista kipua. Keräsin itseni, ja soitin YTHS:lle, josta käskivät tulla käymään. Matka oli tuskallinen, mutta sain kuin sainkin raahattua itseni Töölöön. Siellä vietin aikaa kolmeen asti iltapäivällä, kunnes lähdin taksilla Meilahden naistenklinikalle.

Odottelin klinikalla pari tuntia, mutta lääkäri ei löytänyt mitään gynekologista vikaa. Niinpä päädyin Meilahden sairaalan kirurgiseen päivystykseen. Tulehdusarvoni olivat koholla, joten vaikka vikaa ei löytynyt, sain lähteä sairaalaan torstai-aamuna uudelleen. Tässä vaiheessa epäiltiin umpisuolentulehdusta.

Kivut olivat loppuneet naistenklinikkavaiheessa, joten nyt toivoin enää tietoa kivun syystä. Jos jotain korjattavaa olisi, olisi kiva, että se korjattaisiin.

Aamulla lähdin uudelleen Meikkuun verikokeisiin, sitten iltapäivällä ja vielä tänä aamuna. Tänään lääkäreistä laskujeni mukaan viides tai kuudes (joku saattoi olla kahdesti) päätti, että saan lähteä kotiin, eikä ole tarvetta tulla takaisin. Arvoni olivat palanneet normaaleiksi, eikä kipua ollut.

Vaikka lääkärit eivät olleet varmoja kivun aiheuttajasta, yksi epäili yhtä hyvin todennäköistä vaihtoehtoa; munarakkulan puhkeamista. Siinä tapauksessa puhkeamisen jälkeen rakkulaa ei olisi näkynyt tutkimuksissa, mutta kipu olisi ollut kamala. Omiin teorioihini tämä sopii loistavasti, oli syynsä siihen, että menin ensimmäiseksi gynekologille.

Nyt olen kuitenkin terve, jee.