Vietin muutaman päivän pohjoisessa. Ajoimme liikkuvalla Citroen-hotellillamme Karigasniemen kautta Altaan ja Kilpisjärvelle ja sieltä (Ruotsin kautta) länttä pitkin takaisin Helsinkiin. Hienosti kootulla trangiallamme saimme nuudeleita myös 1000km päässä kotoa. Matka oli täysin onnistunut, mitä nyt hukkasimme automme ollessamme itse 622m korkeudessa ja pelkäsimme Karigasniemen kirvesmurhaajaa. Kuvakoosteita on saatavilla myöhemmin.

Kun jouduin takaisin Helsinkiin, oli aika osallistua firman gaalaan. Kaikki oli varsin hauskaa jatkoille asti, siellä kun jouduin riitelemään toimitusjohtajamme kanssa täysin turhasta syystä. Tämä johti kahden kilometrin eksymiskävelyyn ilman kenkiä. Onneksi sitten työkaveri pelasti tarjoamalla taksin kotiin. Tämä johti taas siihen, että vastaanotan nyt kyseiseltä työkaverilta äärettömän määrän tekstiviestejä ja puheluita päivässä, enkä edes tunne koko ihmistä ennen tuota kyseistä iltaa, jolloin juttelin hänen kanssaan noin viisi minuuttia. Herra ei nähtävästi ymmärrä, että 50-vuotiaan ei kannattaisi liiemmin ahdistella parikymppistä tyttöä. Huolissaan saa olla, mutta tämä menee jo liian pitkälle.

Rahani ovat lopussa ja vanhemmat vihaisia, en tiedä miten saan kämppäni avaimet huomenna mennessäni Kotkaan, enkä sitä, miten saan tavarani koottua ajoissa kasaan. Vähän harmittaa jopa koko Kotkaan muutto, mutta yritän ottaa tämän uutena alkuna ja mahdollisuutena parantaa asioita huomattavasti. Pitäisi varmaan lukea jälleen blogini läpi, niin muistaisin, miksi vihaan tätä kaupunkia niin paljon - aikaisemmin se auttoi.

Jossain määrin olen kuitenkin tyytyväinen. Ei tämä kaikki niin kamalaa ole, asiat menevät ohi, eikä kaikkea tarvitse miettiä kovin pitkään.

Olen saavuttanut pisteen, jossa kaikki äärettömän tarpeelliset paperit on lähetetty sinne minne pitää, kämppä on valmiina ja takuuvuokra maksettu, opiskelupaikka vastaanotettu ja pakkaus aloitettu. Väärin. En ole.

Tänään sain puhelun tulevasta opiskelupaikastani, olin lähettänyt väärän paperin ja vieläpä vain puolet siitä. Huomenna on viimeinen päivä, kun opiskelupaikan voi vastaanottaa, mutta onnekseni sain lisäaikaa paperin toimitukseen. Johan on, kun en osaa laskea kahteen. Pääseeköhän näillä taidoilla matematiikan tasokokeesta läpi?

Muuttohässäkän ajankohta, auto ja muuttajat ovat vaihtuneet alkuperäisestä suunnitelmasta, pahvilaatikot tuntuvat olevan kiven alla ja keskellä lattiaani on 1000 palan palapeli joka pitäisi liimata johonkin, etten hajota sitä muuttaessani. Sain sen sentään valmiiksi niin, että pystyin aloittamaan pakkaamisen, prioriteettini ovat siis täysin kunnossa.

Onneksi elämä on sentään kivaa, kämppäkään ei ahdista niin paljon, kun sen sisältö tyhjenee laatikoihin. Alkaa näyttää siltä, etten ehkä ole siinä vankilassa enää kovin kauaa. Se rauhoittaa mieltä kummasti. Melkein alkaa harmittaa Helsingin jättäminen, pitäisi ehkä lukea blogi jälleen alusta loppuun, niin muistaisi paremmin, miksi en halua olla täällä.

Sinut on hyväksytty opiskelijaksi Kymenlaakson ammattikorkeakoulun merenkulun koulutusohjelman merikapteenin suuntautumisvaihtoehtoon Kotkaan.

Disorder	Rating
Paranoid:	Very High
Schizoid:	Low
Schizotypal:	High
Antisocial:	High
Borderline:	Very High
Histrionic:	Very High
Narcissistic:	Very High
Avoidant:	High
Dependent:	High
Obsessive-Compulsive:	Moderate
-- Personality Disorder Test -- -- Personality Disorder Information --

Mitä te muut oikein tunnette itkiessänne ja nauraessanne? Puhdasta surua ja iloa, vihaa ja rakkautta?

Minä tiedän yleensä, koska kuuluu nauraa, koska näyttää surullista naamaa. Minä ärsyynnyn, ahdistun, väsyn ja piristyn. Loput ajasta puhun ja nauran. Ei tuo paljon hetkauta.

Joskus ajattelee asioita. Miten hienoa olisi istua laiturilla auringonnousua katsellen tai rakentaa lumilinna? Kun sitten toteuttaa haaveensa, jotain puuttuu, koska kaiken hienon ydin on spontaanisuus. Ei ole mitään iloa suunnitella elämäänsä ja päiviänsä hetkestä toiseen, koska yllättäen tehdyt asiat nostattavat suurempia tunteita - ilossa ja surussa.

Vaikka monet tunteet elämässäni vielä huutavatkin poissaoloaan, olen koko ajan niin veitsenterällä, että en voi välttyä voimakkailta tuntemuksilta suuntaan tai toiseen. Silti puuttuvat tietyt suuret tunteet, rakkaus, viha ja välittäminen. Noissa asioissa elämäni ei ole hetkeen heilunut suuresti - ehkä tässä tapahtuu muutosta jonain kauniina päivänä.

Ja hei älkää pelätkö, kyllä mulla on kaikki hyvin.